Maailman monipuolisin ja laajin eri tehtäviin koulutettu koirarotu on kiistelemättä Saksanpaimenkoira. Se soveltuu ominaisuuksiensa puolesta hyvinkin vaativiin tehtäviin, joihin se yltää huolimatta vaatimattomasta alkuperästään paimenkoirana.

Saksanpaimenkoira on erittäin uskollinen ohjaajalleen ja perheelleen. Sen soveltuvuus yhteistyöhön on merkittävä taito pelastustehtävissä ja palvelukoirana. Luonteeltaan rohkeana se puolustaa reviiriään ja perhettään uskaliaasti ja tehokkaasti. Se on vahva ja nopea, älykäs sekä toimelias. Ei ihme, että eri laitokset ja viranomaiset käyttävät juuri tätä koirarotua soveliaana moniin erityistehtäviin.

Vaikka Saksanpaimenkoiria koulutetaan usein työkoiriksi, niistä useimmat ovat kuitenkin suosittuja perhekoiria. Omistajan on paras keskittyä pennun kasvatukseen ajoissa, jotta rodun parhaat puolet tulisivat nautituksi oivallisen seurakoiran etuina.

Saksanpaimenkoira on melkoisen suurikokoinen ja se tarvitsee oman tilansa asunnossa sekä pihalla. Sen ulkoiluttaminen on tärkeää ja sillä on hyvä olla mielekkäitä tehtäviä suoritettava pitkillä lenkeillä. Tapakoulutuksen saanut Saksanpaimenkoira on välinpitämätön muita koiria, eläimiä sekä vieraita ihmisiä kohtaan, eikä osoita tarpeetonta aggressiivisuutta vartijan maineestaan huolimatta.

Perhekoirana Saksanpaimenkoira on helppohoitoinen, mitä sen turkin kunnossapitoon tulee. Rodun turkki on joko lyhyt tai pitkäkarvainen, mutta se ei tarvitse trimmausta. Jos turkki on likainen, pesu ja viikoittainen harjaus on hyvä suorittaa vaikkapa vain kunnon ja terveyden tarkkailun vuoksi. Näin vahva ja suurikokoinen koira on paras opettaa sietämään turkin käsittelyä ja hampaiden puhdistusta yleiskunnon ylläpitämiseksi.